
Nimeni on Sara, ja olen toinen Sael Studiosin keraamikoista. Lempivärejäni ovat erilaiset pastellisävyt, ja saan eniten inspiraatiota taianomaisista luonnonmaisemista, kuten revontulista, pienistä puroista ja auringonlaskuista. Pyrin tuomaan näitä fantasian kaltaisia elementtejä esille keramiikassani, joka auttaa minua ilmaisemaan itseäni.
Valmistuin AMK artenomiksi Smart and Sustainable Design -linjalta joulukuussa 2024. Opintojeni aikana olin työharjoittelussa Hämeen ammattikorkeakoulussa keramiikan assistenttina ja Posiolla paikallisessa keramiikka yrityksessä Miki Studiolla. Työskentelin Mikillä vielä hetken työharjoitteluni jälkeen, ja kuvitin myös vuonna 2020 Sanna Ihasalon kirjoittaman Hevosen Käytännön Anatomia -kirjan.

Olen Elisa, toinen Saelin keraamikoista. Suurin inspiraationlähteeni on luonto, erityisesti tummat kuusimetsät, sekä kaikki luonnon pienet yksityiskohdat, sammaleet, sienet, varvut… Lempigenreni kirjallisuudessa ja elokuvissa on ehdottomasti fantasia, jolla onkin suuri vaikutus omaan tyyliini taiteessa ja keramiikassa.
Olen koulutukseltani artenomi, valmistuimme Saran kanssa yhdessä Hämeen ammattikorkeakoulusta Älykkään ja kestävän muotoilun keramiikan linjalta joulukuussa 2024. Suoritin opintoihini kuuluvan työharjoittelujakson Pentikin tehtaalla Posiolla kevään 2024 aikana.

Tapasimme toisemme opiskellessamme Hämeen ammattikorkeakoulussa keramiikkaa. Päädyimme tekemään yhdessä erilaisia projekteja, jonka aikana huomasimme jakavamme paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja arvoja. Opintomme keskittyivät kestävään kehitykseen, jonka kautta kierrättäminen ja resurssien säästeliäs käyttö tulivat meille tärkeiksi. Tiimityömme toimi myös erittäin sujuvasti, jonka seurauksena päädyimme tekemään opinnäytetyömme yhdessä. Englanniksi kirjoitettu työ käsittelee tuotesuunnittelua vielä siinä vaiheessa kuvitteelliselle yritykselle, Sael Studiosille. Pian kuitenkin tämä haave muuttui todeksi, kun päätimme ottaa ensiaskeleet oman studion perustamiseen.
Sael Studiosin toiminnassa mukana
Anton Louko
IT-päällikkö
Taustamusiikki
Nettisivujen luominen ja ylläpito
Pinja Hautanen
Työharjoittelija, graafinen suunnittelija
Logo ja fontti
Markkinointimateriaali ja visuaalinen suunnittelu
Stella Aaltola
Visuaalinen johtaja, työharjoittelija
Valokuvaus, editointi
Animointi ja visuaalinen suunnittelu
Markkinointi
Erityiskiitokset kaikille, jotka tukivat Sael Studiosin perustamista ja mahdollistivat sen!
